12/26/2015

Näin meillä vietettiin jouluaattoa ja -päivää

Joulukuusi
 
 
Siinä se komeilee, kolme-metrinen kuusemme. Vaikka tuosta avonaisesta tilasta ei juuri hyötyä muutoin ole, niin näin jouluna se kyllä pääsee oikeuksiinsa. Kyllä nyt on joulufiilis huipussaan! Jouluvalot eivät riittäneet nyt kuin alaoksille, mutta palloja saatiin ripustettua latvaankin yläkerrasta käsin. Lapset olisivat halunneet kuuseen enemmän väriä, mutta nyt mamma sai päättää ja pitäytyä tällä selkeällä linjalla. Edellisvuonna kuusessa oli jos minkälaista väriä ja härpäkettä, joten tänä vuonna halusin selkeämpää ja rauhallisempaa koristelua. Jouluvieraat olivat kaverina pallonauhojen solmimessa, niin saimme ripeästi kuusen puettua jouluasuun vielä aatonaattona. Jouluaattona on ihana herätä kuusen tuoksuun ja kuusen kynttilöiden loisteeseen.
 
 



Jouluaattoaamuna
 
 
Sain ystävältäni lahjaksi kauniit puiset joulukoristeet. Aivan ihanat, ajattomat ja juuri tähän jouluun sopivat. Laitoin ne liesituulettimen koukkuihin keittiötä koristamaan. Koukuissa roikkuvat nyt myös äidiltä saadut isot joulupallot. Lifestylenordicista tarttui käteen kaksi mustaa joulutähteä tässä taannoin, jotka ripustin keittiöön ja ruokailutilaan. Mukavasti tuovat kontrastia vaaleaan tilaan. Joulupöytään laitoin leikkoamarylliksia, jotka sujautin koristehiekkaveteen että pysyisivät pystyssä. Amaryllis on ihanan näyttävä joulukukka, vaikka kukinta-aika on aika nopeasti ohi. No aattona ne olivat juuri parhaimmillaan. Meidän perinteisiin kuuluu, että riisipuuro syödään aattoaamuna. Keitimme äidin kanssa sekahedelmäkiisselin kaveriksi. Äidiltä oli sujahtanut riisipuuroon manteli jos toinenkin, kun tyttäretkin saivat molemmat neljä mantelia. Ja meille aikuisillekin niitä riitti! Kylläpä se puuro olikin makoisaa, äidin tekemä ruoka maistuu aina niin hyvälle. Aamu pyörähti Joulupukin kuuman linjan parissa ja jouluvieraan odottelussa. Ja tokihan sitä hässäkkää aina piisaa, kun etsitään kiireellä kadonneita tonttulakkeja, paketoidaan viimeisiä lahjoja ja ehkäpä siinä tuli myös nautiskeltua muutama siivu leivinuunissa yöllä paistettua kinkkua.

 

 

 
 
 
 
Joulusauna
 
 
Ulkosaunaan lompsimme aamupäivästä ensin me naiset ja lapset. Peppi tuumasikin, että päiväsauna on ihan parasta joulussa, mutta korjasi sitten heti perään, että heti lahjojen jälkeen... ;D Kylläpä se kieltämättä tuo sitä juhlantuntua mukavasti, kun arkirytmit rikotaan ja saa puunata itsensä jo heti aamutuimaan juhlakuntoon. Ja mikä parasta, aatoksi oli satanut pikkukerros uutta lunta ja pikkupakkanen narskui tossujen alla saunalle käpötellessämme. Nyt pääsi pikkumieskin  ensimmäiseen joulusaunaansa. Tuntui hänkin nauttivan joulutunnelmasta. Puusaunan pehmeän kosteat löylyt sopivat hyvin pikkusaunojillekin. Tytöt halusivat käydä hangessa kierimässä välillä ja vilvoittelemassa. Ja sitten taas lyötiin löylyä!
 
 
 
 
 






 
 
 Saunalta tullessa nappasin vielä kuvan kivasta talvisesta maisemasta.
 





Joulukattaus
 
 
Joulukattaus syntyi tänä aattona valkoisen, harmaan ja hopean yhdistelmästä havuilla ja kävyillä maustettuna. Ja toki tuikkuja sekaan tunnelmaa luomaan. Tulihan sitä taas nassutettua jouluruokaa oikein antaumuksella. Nyt jäi mukavasti aikaa siitä nautiskella, kun aloitimme syömään hyvissä ajoin ennen pukin tuloa. Ei tarvinnut kiirehtiä ruoan kanssa, vaan nyt sain minäkin ajan kanssa maistella rauhassa joka sorttia. Pikkumies päätti nimittäin sopivasti ottaa päikkärit ruokailun aikaan. :) Joulussa on ihanaa, kun yhdessä touhutaan ja tehdään valmisteluja. Meillä on aina jouluvieraita, emmekä ole omalla porukalla joulua vielä koskaan viettäneet. Rakkaat ja läheiset ihmiset tekevät joulun. <3
 
 
 









 
 
 
 
Joulupukki, joulupukki...
 
 
 
Illan hämyssä se pukki sitten tuli ja ilmeisesti on meidänkin huusholliin siunaantunut kilttejä lapsia, että lahjojakin saivat kasaksi asti. Pikku-ukon lahjakeko oli monin kerroin hänen itsensä kokoinen. Mieluisin lahja tuntui olevan pulkka, kun siinä niin topakasti istua kökötti. Eikä ujostellut pukkiakaan, kun pääsi sylissä käymään. Tytöt eivät polvelle uskaltautuneet, mutta yhdessä laulaa luikautettiin joululaulu pukille kiitokseksi. Minäkin sain joululahjan, jota en osannut yhtään odottaa. Siitäpä myöhemmin.. 

 


 
 

 

 





Illan hämyssä
 
Lapset kasasivat illan lelujaan ja pääsivät testaamaankin niitä. Me aikuiset raivasimme lahjapapereita lattioilta aika pitkän tovin. Pitäisi suosia enemmän noita lahjakasseja, jotka voi kierrättää vuodesta toiseen. Muutaman olinkin säästänyt edellisvuodelta.
 
Sitten kun mahat olivat hieman vajunneet, maistelimme iltapalaksi juustoja. Tai ei sitä enää maisteluksi voi sanoa, kyllä se ahmimisen puolelle taisi mennä minun osalta. Meidän perheessä myös lapset tykkäävät juustoista ja mahdollisimman voimakkaista sellaisista. Sittenpä taas oltiin ähkyssä. Mutta niinhän sitä kuuluu ollakin jouluaattona.
 
 








Joulupäivän kuvia
 
 
Joulupäivänä pääsin testaamaan joululahjaani. Pukki oli lukenut ajatukseni ja päättänyt tuoda minulle uuden järkkärin. Aivan huippua! Opeteltavaa on vielä kovasti, mutta eiköhän tässä pikku hiljaa päästä tutuiksi uuden vekottimen kanssa. :)
 
Joulupäivä meni meillä ns. kalsarilinjalla. Vettäkin tuli pihalla vaakatasossa, niin ei kyllä hirveästi napannut ulkoilu tänään. Tytöt touhusivat lahjoillaan koko päivän, me aikuiset löhöttiin ja syötiin paaaaaljon suklaata. Jouluruokia tuhotiin vielä ja saunottiin iltamassa.
 
 
 
 

 
 

 
 
Tänä vuonna tein piparkakkutalon omilla kaavoilla ensimmäistä kertaa. Koristelun tyyli on kopsattu talostamme, joskin tekniikka ei taida ihan niin kohdillaan olla kuin alkuperäisessä... ;) Hieman könöttää, mutta onpahan testattu. Kiitos äidille, kun oli kaverina liimaamassa palasia. Oli muuten aika haastavaa, kun osat ovat sen verran mutkalla, saada liimaukset tehtyä. Kyllä siinä kattokin palasiksi meni kasauksen aikana, mutta sain korjattua sen poltetulla sokerilla. Pitkä oli tämä projekti, kun tein jo marraskuun puolella osat valmiiksi, mutta vasta aatonaattona saatiin kasaan ja tein koristelut loppuun. Huh heijaa!
 


 
Joulutunnelmaa olkkarissa.
 

 
 
 
Siinäpä vielä minun kultakimpaleet, ne kaikista tärkeimmät ja rakkaimmat. Pikkumies ei ollut kuvauspäällä, mutta ikuistettu on nyt tämänkin kolmikon tonttuilut tältä vuodelta.
 
 
 
 
 Tästäpä on hyvä jatkaa kohti tulevaa vuotta! :) Hyvää yötä!

12/17/2015

Pikkuisen punaistakin

Kuinka kaunista tuolla ulkona onkaan nyt kun pieni lumikerros on peittänyt maan ja puut on kuurassa. Aurinko näyttäytyy ihanasti oranssin ja punaisen sävyisenä hämynä taivaanrannassa. Pihan ilme on muuttunut apeasta ja harmaasta yhtäkkiä aivan toisiin sfääreihin. Nyt ei puutu enää kuin aikaa ihastella tuota ihanaa maisemaa.
 
Näin joulun alla sitä kehittelee itselleen kaikenlaisia pakkoja. Pakko siivota talo lattiasta kattoon, pakko pestä jääkaappi, keittiönkaapit, sauna jne. Mutta onko oikeasti paikko? Ystäväni sanoi minulle siskonsa antaneen hyvän neuvon eli laita joulua vain itselle. Ehkäpä nämä pakot on niitä vanhoja äitien ja heidän äitien peruja, joita toistamme sitten omissakin toimissamme. Uudet perinteet nouskoon vanhojen rinnalle.
 
Minä olen siivoushullu, joten helposti hurahdan tähän pakkosiivoukseen joulun alla. Nyt olen päättänyt olla stressaamatta siitä. Katselen murusia kaapin nurkissa hieman raotetuin silmin ja hoen itselleni, että elämän pitää näkyä.
 
Yksi lapsuudenkotini perinne oli se, että kuusi haettiin vasta jouluaattoaamuna metsästä ja aaton yksi kohokohta oli kuusen koristelu. Nyt kuusi on jo tuolla pihalla ja mies on sitä mieltä, että kuusi nostetaan sisälle jo tulevana viikonloppuna. Kyllä minä kestän tämänkin. :D
 
 
 
 
 
Pikkuisen punaista on tullut tähänkin tupaan. Se on pakko, josta en näköjään pysty luopumaan, vaikka alun perin suunnittelin jättäväni punaisen pois joulusisustuksesta. Amaryllis aukenee ihan parin päivän sisällä. Nyt mennään letkein tunnelmin kohti joulua ja heitetään joulupakot varaston hyllylle kaikista pölyttyneimpään laatikkoon.
 
 
 
 
 
 
 
Enää viikko jouluun. :)Tuonne tikapuiden kohdille tulee meidän kuusi. Tällä hetkellä tilalle en ole muuta käyttöä keksinyt, mutta se on aivan loistava kuusenpaikka.
 
 
 
 
 
 
Tulkoon joulu! On suosikkini joululauluista. Siinä on niin kaunis melodia. Löytyykös sieltä ruudun takaa lempparijoululauluja?
 
 
 
 
 
 
 
Punaista hieman myös perinteisissä joulukyntteliköissä.
 


 


 
Punapakko jatkuu leipomisessakin! ;)
 



 
 
 
Jätetään joulustressi vähemmälle ja nautitaan tästä ihanasta tunnelmasta, säästä ja ihan vaan elämästä. Tässä ja nyt! :)
 
 
 


12/14/2015

 

 
 
Joulukuinen Egypti
 
 
Käväisimme perhelomalla Egyptin Marsa Alamissa. Ajankohtana joulukuun alku on mielestäni oikein nappivalinta, sillä kotipuoleen jää vähemmän joulustressausaikaa ja toki pimeys on aika päällekäypää myös. Helsinki-Vantaalla oli joulua laitettu ja kuvattavaa olisi ollut pilvin pimein, mutta aikaa ei siihen tällä kertaa jäänyt. Parista kuusesta ehdin nappasta kuvan kuitenkin. ;)
 
 







Otimme Finnmatkojen kautta tämänkin pakettiloman, sillä olemme olleet tyytyväisiä ko. matkatston palveluihin. Tällä kertaa lensimme Jettimen koneella. Lennot olivat päiväaikaan, joten näkymät olivat hyvät. Lento oli ajoissa ja palvelu pelasi hienosti. Koneessa ei ollut miniscreenejä, mutta onneksi tabletit olivat mukana, niin lapsetkin viihtyivät. Meidän pikkumies (kohta 6 kk) oli melkeinpä tyytyväisin matkustaja; ei tainnut tajuta mantereen vaihtumisesta mitään, kun niin nukutti ja hymyilytti.

 
 
 
Hotellialueelta
 
 
Kuva on otettu hotellihuoneemme terassilta. Näkymä on suoraan Coraya Bayn poukamaan. Rantaa pitkin kulkee 1,6 km pituinen katu, jonka varressa on muutamia hotelleja. Sopiva aamulenkki edestakaisin. Tuolla vastarannalla on pariskuntien hotelli, jonne alle 16-vuotiaiden ei ole sallittua mennä. Lasten kanssa puuhailtiin sitten vain tällä puolen rantaa.


 
 
Huoneemme oli kahden makkarin perhehuone kylppärillä varustettuna. Hyvin mahduttiin. Tuo hotellielämä on kyllä niin mukavaa välillä, kun saa jättää sängyt petaamatta, tunkea pyykit pussiin ja vain ottaa rennosti.  
 
 
 
Bonuksena sängyn päältä löytyi näitä hienoja pyyhkeistä tehtyjä eläimiä, joita siivoojat olivat käydessään taitelleet. Kuulin, että hotellin työntekijöillä on keskimäärin 30-50 e kuukausitulot, joten palkkataso on tosi matala Egyptissä. Kovin on pieni palkka tällaisesta palvelusta, mutta maassa maan tavalla.

 
  
 
 
Pääsimme hotellirannekkeella läheiseen vesipuistoon maksuttomasti. Puisto oli n. 200 metrin päässä hotellissa, joten helposti oli saavutettavissa tämä huvi. Ja hauskaahan siellä oli. :) Mäkiä löytyi niin pienille kuin isoillekin. Oli hurjiakin pudotuksia.
 

 



 Kyllä tuota maisemaa kelpasi viikon ajan katsella ja olisin toki voinut katsella pidempäänkin. Hotellin pihapiirissä oli todella hienoa kukkaloistoa ja taidokkaasti muotoon leikattuja pensaita pilvin pimein. Rantaankin sai mennä maksuttomasti ottamaan aurinkoa halutessaan, mutta kovan tuulen takia kävimme siellä vain yhtenä päivänä. Aurinko paistoi koko loman, plussa-asteita oli n. 25-28 päivittäin. Hiki ei päässyt tuulen takia yllättämään ja hyvä niin.



 
 
Pikkulinnut kävivät tekemässä tuttavuutta altailla.

 
 
Auringonlasku n. klo 16.30-17.00.


 
 Rannalla on silta, josta sukeltajat ja snorklaajat pääsevät mereen. Laiturin vieressä on koralliriutta, jota voi ihastella myös suoraan laiturilta. Kaloja bongailtiin tyynellä säällä riutan päältä useampaa eri lajia. Olihan se elämys!



Tämä ihana pikku aasi kuljetti joka aamu sukeltajien happipullot rantaan ja illalla takaisin sukelluskeskukseen.

 
Hotellin ympärillä on palmuja, joihin on laitettu sukunimikylttejä. Ilmeisesti asiakkaiden nimiä on haluttu ikuistaa palmuihin ts. näin me tulkitsimme asian.

 
Pääallas, joka on jaettu lämmitettyyn ja ei-lämmitettyyn altaaseen. Aurinkotuoleja oli hyvin tarjolla päivittäin altaalla ja rannallakin. Tuolla oikeassa reunassa näkyy katos, jonka alla oli ohjattua ryhmäliikuntaa melkeinpäs joka päivä. Itse en näihin osallistunut, katselin vain aurinkotuolista makuuasennosta että kovinpa näyttää hikiseltä touhulta. :D


Hotellin pääsisäänkäynti.

 
 
Tytöt testaavat veden lämpötilaa. Hetken päästä siellä jo räpiköitiin täysillä.
 



 
Alabasterikynttilä. Näitä olisi saanut ostaa matkamuistoksi, mutta tällä kertaa jäi ostamatta. En oikein keksinyt mihin sen olisin meillä laittanut.
 
 
 
 
Korallit

 Sitten itse asiaan. Tämä korallien bongaus oli ehdottomasti koko loman kohokohta. Nämä kaunokaiset näkyivät suoraan laiturilta tyynellä säällä. Kävimme myös snorklaamassa hotellin rannassa sekä päiväretkellä. Olen aivan myyty nainen. Aivan uskomaton tuo pinnanalainen maailma.
 
 









Riutan reunaa.
 
 
 

 





Rannalle tuotuja koralleja. Korallien ja kivien vienti pois maasta on ehdottomasti kielletty sakon uhalla. Tytöille tämä teki tiukkaa, kun rannalta löytyi jatkuvasti toinen toistaan hienompia kiviä.
 





Näitä isoja saviruukkuja oli rannalla runsaasti. Tämäkin yksilö on jotenkin niin kauniisti jo elämää nähnyt, että pitihän sekin ikuistaa kameralle.  

 
 
 

 
 
 
 
Siinäpäs meidän perheen naiset.
 
 
 
 
Tuliaisena tuotiin marmoripatsas. Se esittää Egyptiläistä kuningatarta, Nefertitiä. Hän oli myös Faarao Tutankhamonin anoppi. Luxorin pyramidit jäivät meiltä nyt näkemättä, mutta uskoisin että käymme siellä vielä joskus. Suosittelen Marsa Alamia löhöily/snorklaus/sukellusintoisille. Lähin kaupunki on 60-70 km päässä, joten shoppailumahdollisuudet ovat vähäiset. Mutta ostoksista viis, pääasia että akut on ladattu. Tällä valohoidolla jaksaa taas pahimman pimeyden ohi.